|
Vitikkalan koulun liikunnanopetuksen keskeisenä ajatuksena on se, että jokainen oppilas liikkuu ja toimii lähtökohtaisesti omien kykyjensä, taitojensa ja kuntonsa mukaan. Käytännössä tämä tarkoittaa opetuksen eriyttämistä eri keinoin (pienpelit ja –ryhmät, soveltava liikuntavälineiden ja -telineiden käyttö yms.).
Liikuntatuntien toiminnassa on oleellista onnistuminen, liikunnan ilo, myönteiset kokemukset, toisen kannustaminen ja auttaminen, parhaansa yrittäminen sekä runsas toistojen määrä. Suoritusten (jatkuva) mittaaminen ja tulosten keskinäinen vertailu ei kuulu Vitikkalan koulun liikuntaan. Peleissä ohjenuorana on reilun pelin henki ja se, että on yhtä tärkeää osata antaa hyvä syöttö kaverille kuin tehdä itse maali.
Liikunnanopetuksen tarkoituksena on monipuolisella liikuntamuotojen harjoittamisella kehittää oppilaiden motorisia perustaitoja, liikuntamuotojen lajitaitoja ja fyysistä kuntoa. Lisäksi monipuolinen liikunta auttaa liikuntaharrastuneisuuden lisääntymistä ja vaikuttaa myönteisesti muuhun oppimiseen, unohtamatta liikunnan terveydellisiä vaikutuksia. Uusien liikuntasuosituksien mukaan 7-12 –vuotias lapsi tarvitsee liikuntaa kaksi tuntia päivittäin (sisältää välitunnit, koulumatkat sekä kaiken muun liikkumisen). Seuraavilla www-sivuilla löytyy lisätietoa: http://www.nuorisuomi.fi/tietopankkitiedostot?group=1.1 www.nuorisuomi.fi/kouluikaisten_liikunnan_suositukset
Opetuksessa käytettävät liikuntamuodot vaihtelevat luokka-asteittain. Seuraavana viitteellinen lista opetuksessa käytettävistä liikuntamuodoista:
- Perusliikunta (yleisurheilu) - Suunnistus - Palloilu (jalkapallo, pesäpallo, ultimate, salibandy, koripallo, lentopallo, käsipallo, korfpallo, haavipallo, kaukalopallo, ringette, tennis, sulkapallo, squash) - Kuntoliikunta - Tanssi - Kamppailulajit - Voimistelu (telinevoimistelu, perus- ja välinevoimistelu) - Uinti - Laskettelu/ lumilautailu - Hiihto - Luistelu - Liikuntaleikit ja temppuilu
Liikuntatunnit pidetään pääsääntöisesti koulumme liikuntatiloissa tai koulumme välittömässä läheisyydessä olevilla liikuntapaikoilla (Paunu ja jäähalli). Muina liikuntapaikkoina voivat toimia ainakin Jämsänkosken uimahalli (uinti), Pukinvuori (suunnistus ja hiihto) ja Himos (laskettelu/lautailu).
Toimintaohjeita sisä- ja ulkoliikuntaan: 1) Sisäliikunta: - Liikuntavarustus • shortsit/verryttelyhousut ja t-paita • suositellaan sisäpelikenkiä 4-6 –luokilla (kenkien käytöstä sovitaan tarkemmin luokkakohtaisesti) - Peseytyminen Sisäliikuntatuntien jälkeen peseydytään. Tunneille otetaan mukaan pyyhe ja puhtaat alusvaatteet. Suihkussa pestään hiuksia lukuunottamatta koko keho. Sisäliikuntavaatteet viedään jokaisen liikuntatunnin jälkeen kotiin pestäväksi.
2) Ulkoliikunta: - Liikuntavarustus Ulkoliikuntaan pukeudutaan sään mukaisesti joustaviin ja riittävän lämpimiin vaatteisiin. Kenkinä toimivat parhaiten lenkkarit (jalkapallossa myös nappikset ja perusliikunnassa piikkarit). Erityishuomio luisteluviikoille, jolloin ulkona oleva sää saattaa olla hyvin erilainen jäähallin sisällä. Jäähallissa on aina oltava mukana käsineet ja pipo sekä (kevyt)toppahousut/-puku.
Motoriikkakerho
Koulussamme toimii sekä yleis- että erityisopetuksen motoriikkakerhoja, joiden tavoitteena on karkeamotoriikan parantaminen. Kerhossa leikitään, temppuillaan telineradalla ja eri välineillä, opetellaan kehontuntemusta sekä lopuksi aina rentoudutaan. Ryhmäkoko on 10 – 15 oppilasta, joten aikaa jää yksilölliseen ohjaukseen. Motoriikkakerhot toteutetaan yhteistyössä erityisliikunnanohjaajan kanssa. Uusimpien tutkimusten mukaan motoriikan parantamisella on suora yhteys oppimistuloksiin, keskittymiskykyyn, kehonhahmotukseen sekä itsetuntemuksen kehittämiseen.
|